Hankintaesimiehen pitää tuntea puut ja ihmiset

Erkki Lehtovaara
Hankintaesimies, Pielisen Karjala ja Pohjois-Savo | 040 528 9206
Hankintaesimieheltä vaaditaan tietoja ja taitoja, jotka kehittyvät parhaiten pitkään metsätöitä tekemällä. Erkki Lehtovaara on työskennellyt Scanpole -konsernin palveluksessa vuodesta 2003, mutta ura alkoi jo 1970-luvulla Tohmajärven metsänhoitoyhdistyksessä metsänistutuksella ja -raivauksella.
Työssä kehittynyttä metsätyökelpoisuutta tukee koko elämän jatkunut kestävyysurheilu. Huiman 100 kilometrin ultramaratonin taittanut Lehtovaara on viime vuosina kilpaillut myös maastopyöräilyssä. Maaston lisäksi hankintaesimiehen on tultava toimeen ihmisten parissa.
Persoona ja ihmissuhdetaidot on oltava sellaiset, että onnistuu puun ostaminen ja yhteistyö muiden yhtiöiden työnjohtajien kanssa. Se on hyvin keskeinen asia.
Toimintaa helpottaa työnantajan hyvä maine.
Kentällähän meidät tunnetaan vielä monesti Iivarin tai Monosen ostomiehinä. Voin sydämestäni sanoa, että Iivari Mononen on myös minulle ollut hyvä leivänisä.
Tervetuloa puukaupoille! Ostamme pylväitä ja pylväsaihioita mäntyvaltaisilta leimikoilta. Erkin hankinta-alueita ovat Iisalmi, Juuka, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Lieksa, Nurmes, Pielavesi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Valtimo, Vieremä
Hankintaesimiestemme yhteystiedot ja alueet löydät tästä linkistä.
#scanpole #puunhankinta #pylväs #puupylväs #mänty #perheyritys #woodisgood