Yritys

Avoimet työpaikat

Lähde mukaan rakentamaan hyvinvointia kanssamme. Scanpole Oy on osa perheomisteista Iivari Mononen -konsernia. Kuulumme Euroopan johtavien pylväsyhtiöiden joukkoon 150 MEUR liikevaihdollamme ja työllistämme kaikkiaan yli 200 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Tuotevalikoimaamme kuuluvat sähkö-, tele- ja valaisinpylväät sekä infrapuutavara.

Haemme tuotannon työntekijöitä Höljäkkään Nurmekseen

Lähde mukaan rakentamaan hyvinvointia kanssamme. Haemme parhaillaan tuotannon työntekijöitä Höljäkän kyllästämölle Nurmekseen työstö- ja kyllästystehtäviin. Tarjoamme vakituisen työsuhteen, monipuoliset työtehtävät sekä vakaan yhtiön hyvät henkilöstöedut.

Hakijalta odotamme oma-aloitteista ja vastuullista työotetta, halua oppia uutta sekä kykyä toimia osana tiimiä. Tärkeintä meille on oikea asenne ja motivaatio työntekoon. Saat tehtäviisi perusteellisen perehdytyksen, joten kokemus alalta ei ole välttämätöntä.

Aikaisempi kokemus teollisuuden tuotantoympäristöstä, kunnossapito- tai asennustehtävistä sekä työkoneiden tai moottorisahan käytöstä katsotaan eduksi. Myös perustason IT-taidoista on hyötyä tehtävässä menestymisessä.

Meillä pääset työskentelemään osana ammattitaitoista tiimiä, oppimaan monipuolisia uusia työtehtäviä sekä kehittämään osaamistasi työnkierron kautta. Tarjoamme mahdollisuuden rakentaa pitkäjänteistä työuraa vakaassa ja kasvavassa suomalaisessa perheyrityksessä

Vapaamuotoiset hakemukset sähköpostilla 11.10. mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten ethän aikaile! Työsuhteen alku sopimuksen mukaan.

Hakemukset ja lisätiedot:
Arto Anttilainen, tuotantokoordinaattori
puh. 050 540 9050
arto.anttilainen@scanpole.com

Avoin hakemus

Kiinnostaako työskentely Scanpole Oy:ssä tai muissa Iivari Mononen -konsernin yhtiöissä?

Voit lähettää avoimen hakemuksen ja CV:n seuraavaan osoitteeseen: rekry@iivarimononen.fi

Seuraa myös ilmoitteluamme Facebookissa ja yhtiöidemme yhteystiedot -sivuilla!